lauantai 30. tammikuuta 2016

Peace Conference


Viikko on taas vilahtanut ihan silmänräpäyksessä. Viime viikonloppuna kävin Cardiffissa rentoutumassa Marcuksen ja Juulian kanssa. Alunperin tarkoituksena oli käydä vaan shoppailemassa ja syömässä, mutta päädyttiin lopulta myös katsomaan leffaa, sillä leffaliput saa Briteissä todella halvalla opiskelijakortin kanssa. Elokuvaksi valikoitui The Big Short.

Tällä viikolla olen:

... taas opiskellut. Kertaus on kuitenkin kärsinyt hieman suklaanpuutteesta, sillä multa loppui Fazerin tumma suklaa. Tämän viikonlopun aion kuitenkin lukea viimeisten lakritsien voimalla. Olen opiskellut kirjastossa, joka on ihan jäätävän kylmä yleensä. Ratkaisin pulman ja hankin itselleni kuumavesipullon. Se on turkoosi ja pörröinen. Pakko sanoa, että mulle ihan täydellinen hankinta, sillä mulla on yleensä aina vähän kylmä. Tätä olen nyt sitten raahannut ympäri kampusta milloin minnekkin lämpöpatteriksi. Ihmettelijöille tiedoksi, että Brittiläiset talot on ihan jäätävän kylmiä talvisin.

... jostain syystä alkanut herämään ennen mun herätystä aamuisin. Aamupalalle on ollut ihana kävellä kun joka päivä on hieman valoisampaa. Auringonnousut ja laskut on ollut upeaa katseltavaa viime aikoina ja ilmatkin ovat suosineet. Tänään aamupäivällä kävelin Llantwittiin kun ulkona oli niin aurinkoista, enkä viitsinyt istua koko päivää sisällä. Tuntuu siltä, että pian saa taas todistaa karitsojen kirmailua niityillä kyllästymiseen asti. Jos vaan siis opiskeluilta ehtii. 

... intoillut Peace konferenssista. Kirjoittelin siitä myös viime vuonna. Tänä vuonna teemana oli Post-conflict destruction. Kävin työpajoissa USAn huumesodasta ja Israel-Palestiina konfliktista. Tänäkin vuonna kohokohta oli kuitenkin MUN eli Model United Nations. Olin UNWomenissa, eli naisten oikeuksia edistävässä valtuustossa, ja tehtäväni oli edustaa Kongoa. Aiheena oli naisten edustus politiikassa, josta saimmekin ihan kiinnostavat väittelyt aikaiseksi. 

Konferenssi olikin hyvää kertausta politiikan suhteen. Trial examit lähestyvät uhkaavasti, mutta onneksi parin viikon päästä voin paeta jokapäiväistä kertausta Englantiin, Bathiin. Suunnitelmana on viettää viikonloppu siellä, ihan vaan itsekseni tutkiskellen ja seikkaillen. Siihen asti tuijottelen tätä ihanaa näkymää kirjaston ikkunasta.



2 kommenttia:

  1. Sonja ihaanaa! Kun osaat rentoutua ja nauttia opiskelun lomassa....oikein ihanaa kevään odotusta sinulle ja jaksamista opiskelun ahertamiseen
    t. AM

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja positiivisen valoisa teksti <3 Pus pus, mum.

    VastaaPoista