sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Cardiff: second round!

Alkuviikon konferenssin jälkeen kiireet onneksi helpottivat torstaiksi ja perjantaiksi. Molempina päivinä meillä oli aamupäivällä hieman ohjelmaa, mutta päivät ja iltapäivät jäivät vapaiksi. Käytin ajan suurimmaksi osaksi "kiireistä toipumiseen" eli kaiken turhan hommailuun ja laiskotteluun. Torstaina illalla mun huone oli vastuussa open housesta



Open house tarkoittaa, että koko asuntola on kutsuttu talovanhempien taloon, ja yksi huone kokkaa kaikille, eli n. 60 hengelle. Me päätettiin tarjoilla konferenssivoittokakkujen lisäksi belgialaisia vohveleita ja lettuja. Mä olin ainoa joka oli ennen tehnyt lettuja, tai crepejä kuten nää muut niitä kutsuu, joten paistoin sitten jättimäisestä taikinasta n. 50 lettua parin tunnin aikana :D

Löysin Suomalaisen lautasen mun letuille :D


Loppujenlopuksi saatiin hirveästi kehuja letuista ja vohveleista, vaikka välillä tilanne näytti vähän epätoivoiselta. Vohvelitaikina ei mahtunut mihinkään kulhoon ja koko keittiö haisi savulta, mutta pakko myöntää että oon aika ylpeä lopputuloksesta.

Lauantaina päätettiin sitten, että nyt ollaan toivuttu tarpeeksi ja päätettiin uuvuttaa itsemme 9 tunnin shoppailureissulla Cardiffissa. Ostin itselleni pirteän punaisen takin, repun, henkareita ja kaikkea muuta tarpeellista mutta tylsää. Välillä en edes jaksanut mennä kauppoihin sisälle, vaan tyydyin odottamaan ulkona ja napsimaan paljon kuvia. Tykkään Cardiffin katunäkymästä, varsinkin pääkaduilla.



Thanks to Barbara for these few very good pictures <3


Juna-aseman ihana keltainen valo ja Barbara

Tällä kertaa juna takaisin tylypahkaan lähti laiturilta 7, eikä myöhästyminen ei haitannut paljoa, vaikka seuraavaa junaa pitikin odottaa 50 minuuttia. Sunnuntain on kulunut enimmäkseen koulutöiden parissa, läksyjä tehden ja sähköposteihin vastaten. Vielä pitäis tehdä muutama juttu, mutta ehkä mä lykkään ne suosiolla ensi viikolle. Huomenna meillä alkaa Mental Health Focus -week, eli joka ilta seitsemältä voi käydä rentoutumassa tai kuuntelemassa tai puhumassa erilaisista mielenterveyteen liittyvistä aiheista. Mä ahkerana löysin jokaiselle päivälle torstaihin asti kiinnostavan työpajan :) Kiinnostava ja toivottavasti myös vähän rentouttava viikko siis edessä :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Social justice conference

Kolmipäiväinen konferenssi ihmisoikeuksista alkoi maanantaina kolmella vieraspuhujan pitämällä työpajalla. Oppilaat jaettiin ryhmiin ja erilaisiin pajoihin, mun aiheina oli dementia, nuorison kommunikaatiotapojen arkistointi :D, ja köyhyys Walesissa. Mun mielestä työpajat oli ihan kiinnostavia ja kivaa vaihtelua normaaliin koulunkäyntiin, mutta pakko sanoa että siinä vaiheessa kun oli kuunnellut pari tuntia eri ihmisiä vaan puhumassa niin alkoi vähän keskittyminen herpaantua. Laskin että yhteensä kuuntelin maananataina ihmisiä 7 tuntia, enkä itse päässyt tuona aikana hirveästi puhumaan.

Konferenssin avaus Bradenstock hallissa.
Maanantai-iltana meillä oli open space-aktiviteetti, eli 20 oppilaiden ehdottamaa keskusteluaihetta eri puolilla salia, ja kaikki oppilaat saivat kulkea vapaasti keskustelusta toiseen. Kaikki aiheet siis tulivat oppilailta. Suosituimmat taisivat olla feminismi, vähemmistöjen kaltoinkohtelu ja koulukiusaus.


Toisena päivänä sitten lähdettiin käymään museoidussa hiilikaivoksessa, Big Pitissä. Kahden minuutin hissimatka 90 metrin syvyyteen oli hieman ahdistava, mutta itse kaivoksessa ei oikeastaan ollut kovin pelottavaa, ainoastaan tosi kylmää ja pimeää. Kaivoksessa me käytiin noin tunnin pituinen kierros eläkkeelle jääneen kaivosmiehen johdattamana, mutta valitettavasti sinne ei saanut viedä minkäänlaista kameraa, puhelinta tai muuta sellaista pattereiden räjähdysvaaran takia.

50 väsynyttä matkustajaa
Kolmas päivä oli kokonaan omistettu oppilaille. Kullakin seitsemällä asuntolalla, eli talolla oli muutama viikko aikaa koota 15 minuutin pituinen esitelmä, teemana epätasa-arvo ja köyhyys. Mun talon aiheena oli ensin nykyajan orjuus, mutta siitä me tarkennettiin vielä velkaorjuuteen.

PK ennen esitystä, paljain jaloin yhteislaulua harjoittelemassa :)







Kuten kuvista huomaa, niin esitykseen valmistautuminen oli aikamoista häsellystä ja huutoa, mutta hauskaa oli. Mustilla vaatteilla, lattialla istumisella ja kengättömyydellä saatiin aika dramaattinen ja tunteisiin vetoava esitys. Videon (joka löytyy tuolta lopusta), live-musiikin, puheen ja muun sellaisen lisäksi meillä oli muutaman minuutin pituinen näytelmä yksittäisen pojan tarinasta. Kahden viikon stressin ja häsellyksen jälkeen meillä oli mun mielestä ihan huikean hyvä esitys.

Vasemmalta oikealle: Megane (Belgia), Muzakkir (Intia), Kaloyan (Bulgaria), Adam (Ruotsi) ja Benjamin (Alankomaat)
Ilmeisesti tuomarit oli mun kanssa samaa mieltä, sillä voitto tuli kotiin! :) Palkinnoksi saatiin hyvän mielen lisäksi kakkua ja korillinen marjoja



Ollaanko ees voitonriemuisia? :D
Tässä vielä meidän tekemä video, . Kiitokset kuuluu Faylle piirtämisestä, Adamille äänestä ja Zaighumille kuvaamistesta ja editoinnista.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Coastal Path

Stressaavan kouluviikon jälkeen lauantai oli tosi tervetullut, ja hyvin yöunien reipastamana päätin lähteä kaverin kanssa ulkoilemaan. Meidän koulun rannalta lähtee molempiin suuntiin koko Walesin rannikon kiertävä Coastal Path, josta avautuu ihan upeat maisemat, joten päätettiin kävellä sitä pitkin Llantwit Major Beachille asti. 


Päivät alkaa täälläkin lyhentyä ja kesä loppua. En kuitenkaan osaa sanoa tätä syksyksikään. Ulkona tarkenee lyhythihaisella (yleensä) ja kylmien ja pimeiden päivien sijaan sateet alkaa lisääntyä. Ruisleipäkin on loppu joten aamupalan syöminen ulkona ei enää onnistu, vaikka sää oiskin ihana.


Walesissa rannat on yleensä kivisiä ja kallioisia, mutta kuvauksellisia :D Jos tarkkaan katsoo niin tuolta kallioiden välistä pilkottaa meidän linnakin.

Mikä muukaan paita päällä opiskelisin linnassa päivät pitkät?


Yks mun lemppariasioista täällä on, että kun kävelee mihin tahansa suuntaan, niin ei tarvi odottaa kovin kauaa että vastaan tulee joko jonkinlainen linna, muuri, tai joku muu vanha kivirakennelma.







Villit lauantai-illan suunnitelmat sisältää hyvää ruokaa ja myöhemmin leffoja tai frendejä :) ja karkkia. Huomenna varmaan yritän päästä ajantasalle mun koulutehtävien kanssa. Ens viikolla mulla ei ole tunteja ollenkaan. Ensin meillä on kolmipäiväinen Social justice -konferenssi, jossa puhutaan kaikenlaisista ongelmista maailmassa :D Ainakin epätasa-arvo ja köyhyys on aiheina. Toivottavasti ehdin ottamaan tarpeeksi kuvia, että saan siitäkin tehtyä postauksen. Torstain ja perjantain ohjelmasta en vielä tiedä, mutta varmaankin aika rentoja päiviä. Toivottavasti :D

maanantai 15. syyskuuta 2014

Dorm 10

Atlantic Collegen kampuksella on 7 asuntolaa, jos ei lasketa pre-IB-taloa. Asun uusimmassa, Pentti Kourin mukaan nimetyssä asuntolassa, eli PK:ssa. Viidenkymmenen henkilön asuntolassa on yläkerta tytöille, alakerta pojille, päivähuone, työskentelyhuone ja yksi keittiö. Jokaisessa huoneessa on yhteensä 4 asukasta, eli jokaiselle oma nurkka :)



Asun käytävän viimeisessä huoneessa, taimmaisessa sängyssä oikealla puolella. Mun "nurkka" sisältää sängyn, vaatekaapin, yöpöytänä toimivan laatikoston, hyllykön ja ison ikkunan. Iso osa säilytystilasta on sängyn alla olevissa laatikostoissa. Nurkan kotoistamisoperaatio on vielä kesken, mutta kyllä se näyttää jo paljon kivemmalta kuin pari viikkoa sitten. Maailman pehmeimmän poroviltin hankin Primarkista, kuten myös sängyn päällä olevat jouluvalot.


Noiden ilmoitustaululla riippuvien kahden pienen suomenlipun lisäksi mun sängylle ilmaantui tällä viikolla mystisesti valtava lippu. Selvittelyiden jälkeen kävi ilmi että mun talovanhempi, Carol, oli löytänyt sen talostaan ja päättänyt lahjoittaa mulle :) en oo vielä keksinyt mitä teen sillä, mutta eiköhän sille jotain käyttöä löydy :D


Näin pieni pöytätila on aika vaikee pitää siistinä :D onneksi Ikea auttaa.
Oikeasti mun ikkunasta näkyy toinen asuntola, mutta jos katsoo oikeasta kulmasta niin kyllä sieltä ihan kivat näkymät paljastuu :) 
Ilmoitustaululla on mua piristämässä korttien ja tokavuotisten jättämien lappujen lisäksi talovanhempien lahjoittama AC-kalenteri, ihana kollaasitaulu ja jouluvaloja.

Välillä 3 muun tytön kanssa asuminen on väsyttävää, kun yksityisyyttä ja rauhaa ei saa ihan niin paljoa kuin haluaisi. Toisaalta taas pizzaillat ja muut semmoiset on ihania, ja meidän huoneen yhteishenki on mun mielestä muutenkin tosi hyvä :)


lauantai 13. syyskuuta 2014

Cardiff!

Vietin tänään mun lauantai-päivän tutustumalla Cardiffiin, Walesin pääkaupunkiin, jonne on Llantwitista matkaa noin 25 km. Päivän tarkoitus oli hankkia mun "nurkkaukseen" viltti ja kaikkea muuta kivaa ja kotoisaa, mutta tarttui sieltä sitten kaikkea muutakin mukaan :D Kaupungista en ehtinyt saada kuin pintaraapaisun, mutta odotan innolla tulevia reissuja ja kaikkien pienimpienkin kujien tutkailua. Llantwitista menee Cardiffiin junalla alle tunti, eikä lippukaan maksa paljoa, joten kaupungissa käväisy on suhteellisen helppoa jos vapaa-aikaa vaan löytyy :) 





Cardiffin väkiluku metropolialueella on yli miljoona, joten lauantairuuhkan huomaa kyllä kadulla kulkiessa

Aiemmin tällä viikolla totestin, että mulla on ikävä mun koiraa ja sen kanssa touhuilua. Lähetin sitten kaikille kampuksella asuville opettajille sähköpostin, että voin ulkoiluttaa koiria ilmaiseksi. Kaksi minuuttia myöhemmin sain ensimmäisen vastauksen Rudi-nimisestä koirasta, jota sitten käytin tänään ensimmäisen kerran lenkillä. Wales on kyllä ihan unelmapaikka lenkkeilylle, maisemia jaksais katsella miten pitkään vaan :) 


Koko Walesin rannikon kiertävä Coastal path on parhaita lenkkeilypaikkoja :)
Kaikki kuvat oli jostain syystä ihan tärähtäneitä. En tiiä oliko vika kuvaajassa vai vilkkaassa koirassa. Ehkä vähän molemmissa.
Pitkän päivän jälkeen ruisleipä ja frendit on parhautta :) Ja suomalainen musiikki. Huomenna edessä on pari isompaa koulutehtävää mutta ehkä niistäkin selviää. Kirjoittelen enemmän mun nurkkauksesta ensi viikolla, kunhan saan sen järjestettyä kivaksi ja kotoisaksi.