lauantai 8. marraskuuta 2014

No time for weekends

Mä oon ilmeisesti vieläkin vähän Suomen ajassa, kun oon koko viikon heräillyt hirveän aikaisin. Useimpina päivinä kuuden aikaan, mutta tänään onnistuin lauantain kunniaksi uneksimaan kahdeksaan asti. Suurin osa kampuksesta herää vasta lounaalle, joten vältin tylsistymisen käymällä salilla. Suurimman osan päivästä käytin koulujuttuihin. Sain suurimman osan kirjallisista töistä tehtyä, mutta en mä ennen joululomaa ehdi hirveästi rentoutumaan. UWC doesn't only make education a force to unite people, cultures and nations for peace and sustainable future. It also makes you work on Saturdays.


Jossain välissä mun keskittymiskyky herpaantui ja pidin parin tunnin mittaisen luovan tauon, valokuvaten kampuksella Barbaran kanssa. Musta on ihanaa, että aina kun kierrän suunnilleen saman matkan kameran kanssa löydän jotain uutta kuvattavaa. Tällä kertaa jaksettiin kuvata lehdettömiä puita ensimmäiset 100 metriä ja sitten siirrytiin puolivahingossa kuvaamaan toisiamme :)





Mulla on vuodenajat ihan sekaisin. Tuntuu enemmän elokuun ja syyskuun vaihteelta kuin marraskuulta. Missä lumi? Täällä maa on valkoisen sijasta ruskea ja mutainen, täynnä lehtiä jotka oli vielä pari viikkoa sitten ihanan oransseja. Kylmäkään ei ole, paitsi linnassa, jossa jokainen hytisee takin paksuudesta riippumatta.




Ensi viikonlopun reissu tulee tarpeeseen, vaikka syysloma olikin vasta viikko sitten. Tuntuu niinkuin siitä olisi ikuisuus. Tää viikko on ollut ihan täynnä tekemistä ja opiskelua. Mistä nää kaikki läksyt yhtäkkiä ilmestyi? Kotiin pääsen lomailemaan jo 12.12 ja joululoma on kuukauden mittainen! Ihan outoa ajatella, että saan olla kotona niin kauan. Toisaalta tää syysloman jälkeinen pätkä tuntuu jotenkin paljon helpommalta, johtuu ehkä vähän kiireestäkin, mutta välillä aika tuntuu menevän vähän liiankin nopeaa.


Thanks to Barbara for the amazing pictures! :) Jos joku sattuu ymmärtämään hollannin kieltä, tai haluaa vaan nähdä lisää kuvia meidän reissulta, niin Barbaran blogi löytyy täältä

2 kommenttia: